Albania on maa Kaakkois-Euroopassa Adrianmeren ja Joonianmeren rannalla. Sen rajanaapureita ovat luoteessa Montenegro, koillisessa Kosovo, idässä Pohjois-Makedonia ja etelässä Kreikka.
Albanian maisemat ovat hyvin monimuotoiset. Maasta löytyy niin lumihuippuisia vuoria Albanian Alpeilla kuin 450 km pitkä rantaviiva kauniilla Välimerellä. Ilmasto on yhdistelmä välimerellistä ja mannermaista, ja vuodenaikoja on neljä. Yksi maan erityispiirteistä on se, että Albaniassa on suhteellisen pienestä maantieteellisestä koostaan huolimatta runsaasti isoja järviä. Esimerkiksi maan luoteisosassa sijaitseva Shkodër-järvi on Etelä-Euroopan suurin.
Albanian historiasta kertovat sen lukuisat linnat ja linnoitukset. Niitä on monissa eri arkkitehtuurityyleissä, ja suurin osa niistä on restauroitu ajan saatossa, koska ne on tehty alun perin savesta ja puusta.
Maan historia juontaa juurensa seitsemänteen vuosisataan eKr., mutta nykyinen Albanian tasavalta perustettiin vasta vuonna 1991. Maan pääkaupunki on Tirana (paikallisviranomaisten mukaan ”paikka uskomusten tuolla puolen”), ja siellä on noin 420 000 asukasta.
Pääset Albaniaan helpoimmin lentämällä Tiranan Nënë Terezan kansainväliselle lentokentälle (TIA), jota kutsutaan usein myös Rinasin kansainväliseksi lentoasemaksi.
Hyvää tietää sekä mielenkiintoisia faktoja:
Albanian valuutta on lek (ALL), ja vaihtokurssi on noin 120–130 ALL: 1 euro.
Virallinen kieli on albania, jota puhuu suurin osa väestöstä.
Albanian lippu on punainen, ja sen keskellä on mustan kaksipäisen kotkan siluetti. Se toimi aluksi kansallislippuna, kun Albania itsenäistyi Ottomaanien valtakunnasta vuonna 1912. Jos olet Tintti-sarjakuvien ystävä, olet ehkä huomannut, että Syldavian lipun musta pelikaani Kuningas Ottokarin valtikassa muistuttaa Albanian lipun mustaa kotkaa.
Kalat, äyriäiset ja muut merenelävät ovat suosittuja ja merkittävässä osassa albaanien ruokavaliota. Sekä kristityt että muslimit nauttivat perinteisesti lammasta pyhäpäivinä ja uskonnollisten juhlien aikaan. Kannattaa kokeilla Tavë Kosia eli Albanian kansallisruokaa. Se on uunissa valmistettu pataruoka, jossa on jugurtissa haudutettua valkosipulilla höystettyä lammasta ja riisiä.
Durrës on Albanian toiseksi suurin kaupunki, ja se on myös yksi maailman vanhimmista kaupungeista.
Nauti matkastasi Albaniaan!